Täällä ei eilinen päivä mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Miun oli tarkoitus lähteä iltapäiväksi Kuopioon etsimään vaatetta viikonlopun sukujuhliin ja muitakin tärkeitä asioita oli hoidettavana, mutta myöhästyin kiirehtimisestä huolimatta bussista.   Pahoilla mielin sitten palasin kotiin. Nyt tarvittiin jotain piristystä!

En ole ommellut mitään pitkiin aikoihin, ja iloisen värisillä kankailla on aina ollut minuun piristävä vaikutus, siispä ei muuta kuin ompelukone esiin! Niinpä syntyi tämä tilkuista tehty pussi.

Pussin koko on 29 x 32 cm ja käytin siinä kahdeksaa erilaista puuvillakangasta, reunoilla on valkoista vinokanttia ja yläpäässä musta 25 cm vetoketju.

Miusta tilkkutöitä on siksi hauska tehdä, kun saa luoda vanhasta uutta. En ole koskaan oikein ymmärtänyt sitä, että ostetaan kaupasta uusia kankaita, leikellään ne palasiksi ja sitten taas kootaan yheen. On paljon hauskempaa käyttää vanhoja hameita ja pussilakanoita uudelleen! Piristyspussukassa kankaat ovat mm. pöytäliinasta, mekon helmasta, tyynyliinasta, vauvan pussilakanasta, esiliinasta jne.

Tässä näkyykin sitten sekä pussin toinen puoli että sen käyttötarkoitus: käsityöpussi matkoille. Omistan ennestään sellaisen isomman käsityökassin, mutta sitä ei ihan kehtaa ottaa mukaan esim. linja-autoon. Tämä tilkkupussi sen sijaan menee hyvin mukana laukussa ja säilyttää neuleen siistinä. Pussista pilkistää keskeneräinen Aura-kolmiohuivi kirjasta Punokset puikoille.

Väriterapia toimi, piristyin.