Pidemmittä puheitta suoraan asiaan: unisukat, menossa pukinkonttiin.

Malli unisukat Modasta 6/09, lankana Novita Wool, bambupuikoilla 3,5 ja menekki 65 g. Väri on luonnossa paljon haaleampi ja "unisempi", ei noin sähköinen kuin kuvassa. Sukat ovat miun jalkaan vähän lyhyet kuten näkyy, lahjansaajan jalka on huomattavasti pienempi.

En ole ennen tehnyt kantapäätä lyhennetyillä kerroksilla, mutta eipä se kovin hankalaa ollut vaikka ohje olikin hivenen vaikeasti tulkittavissa... Ei tuosta kyllä miun uutta suosikkikantapäämallia tule, vannon edelleen sen vanhan&tylsän vahvennetun peruskantapään nimeen.

Ohjeen mukaan kärki olisi pitänyt lopuksi silmukoida umpeen. En kuitenkaan siihen aikaan illasta ruvennut opettelemaan miulle uutta asiaa (kello oli lähemmäs yksitoista), varsinkaan kun sitä ei edes lehdessä neuvottu, joten tein kärkeen kolmen puikon päättelyn ja hyvä tuli.

Pahoittelen blogihistorian huonoimpia kuvia!