Ajoin ensimmäistä kertaa kaksin naperon kanssa Kuopiosta Ouluun mummolaan keskiviikkona. Matka meni hyvin, ja ollaan nyt lomailtu täällä sillä aikaa kun Liljan isä lentelee työmatkoillaan ympäri Eurooppaa.

Neulonut olen, tällä viikolla vain täysiltä keriltä. Jämät saa jäädä hetkeksi, tuli niitä sen verran neulottua... Puikoilla on täällä mukana kolme neuletta, melkein valmis bambubolero äitille, puuvillatoppi miulle, ja mummolle kesäpaita. Ettei tekeminen vain loppuisi kesken, piti meidän tietenkin eilen tutustua Oulun uusimpaan, moneissa blogeissa jo kehuttuun lankakauppaan, Lumoavaan Lankaan.

Miulla oli kovat odotukset Lumoavan langan suhteen, ja ne kaikki täyttyivät! Ihanan valoisa ja siisti liike johon pääsi kevyesti sisään rattaiden kanssa ja sisällä olisi mahtunut liikkumaan leveämpienkin vaunujen kanssa. Lankavalikoima oli laaja, Dropsista Noroon. Miuta kiinnostivat eniten BC Garnin langat joita ei meiltä päin saa, enkä ole niihin vielä muuallakaan ehtinyt tutustua. Kaikenlaisia neuletarvikkeita succaplokeista lähtien löytyi myös suuri määrä, palvelu oli asiantuntevaa ja ystävällistä. Nettipuoti kuulemma avautuu lähiaikoina.

Ensin esittelyyn se ihanin:


BC Garnin Soft Silk, 100 % bourettesilkkiä. Upean pehmeä ja silti rouhea vyyhti, tästä tulee miulle kesämyssy.


Kaksi kerää BC Garnin Allinoa, 50 % puuvillaa 50 % pellavaa. Samaa väriä, mitä sain Salaiselta neuleystävältäni viimeisessä paketissa. Nyt miulla on tätä sen verran että siitä sais vaikka boleron...


Viimeisenä suloista Dropsin Muskatia, 100 % merseroitua Egyptiläistä puuvillaa. Näistä ajattelin hihatinta.

Melko hempeänvärisiä ostoksia tällä kertaa, sitä se lähestyvä yötön yö teettää. Vierailen Lumoavassa Langassa aivan varmasti myös seuraavalla Oulun visiitillä, enkä vähiten sen takia että sieltä saa 10 % opiskelija-alennusta...